Lenkkikaveri toi pari viikkoa sitten minulle keskeneräisen sukankutimensa ja ohjekirjansa, ja käski minun selvittää, mihin asti ohjetta hän on kutonut ja mitä sitten pitäisi tehdä. Toiset meistä kun saavat paremmin selvää kuulemalla kuin lukemalla, minulla taas aistit toimivat täysin toisin päin. Selvitin tehtävän. Ja siitähän minulle jäi vaivoiksi pitkän aikaa hukassa ollut kutomishinku. Nyt kaikki aika kuluu sukankutimen parissa.
Paitsi silloin, kun kylään tulee pojankoira Lepi. Silloin leikitään possua ja palloa ja piiloa. Ja lenkkeillään ja nuuhkitaan ja pissitään ainakin 150 kertaa. Mummulaviikonloput ovat Lepille niin touhuntäyteisiä, että alkuviikko kuulemma menee kotona nukkuessa.
