sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Sightseeing-bussilla kaupunki haltuun

Ne kaksikerroksiset kiertoajelubussit. Kun sinulla on aikaa, ja haluat ottaa kaupungin haltuun, ehdottomasti paras tapa siihen on hypätä kiertoajelun kyytiin. Se ei ole vain se yksi bussi ja yksi rundi, vaan bussit kulkevat samaa reittiä 20 minuutin välein. Hyppäät pois kyydistä missä vaan ja takaisin kyytiin samasta tai eri paikasta.  Joka pysäkin kohdalla on jotain nähtävää. Usein on lisäksi eri reittejä.

Kiertoajelimme eilen Malagassa. Se on niin valtava suurkaupunki, että omin neuvoin eikä varsinkaan kävelemällä siitä saa mitään käsitystä. Tunnin kiertoajeluksi bussi on ehkä vähän kallis, mutta jos on viisi, kuusi tuntiakin käytettävissä, se on jo hintansa veroinen. Lippu on voimassa 24 tuntia, ja sitä voi käyttää vaikka eri kaupungissa, jos oikein haluaa maksimoida hyödyn.

Kiersimme ensin kokonaan ympäri ensimmäisen reitin, jolla oli 14 pysäkkiä, ja jatkoimme saman tien uudestaan samalle reitille. Tällä kierroksella jäimme pois eri pysäkeillä: kävimme syömässä vanhassa kaupungissa, kävimme sataman uudessa ostoskeskuksessa ja kävimme ylhäällä vuorella linnassa. Loput pysäkit ja toinen reitti jäi vielä vallan katsomatta. Nyt tiedämme, että Malaga on muutakin kuin vanhakaupunki, ja että sitä jatkuu loputtomiin joka suuntaan.

 Malagan härkätaisteluareena linnavuorelta nähtynä.

Ihan keskellä Malagaa on upea ulkoilupuisto, tuo vihreä metsä rannan ja katujen välissä. Kuvan keskellä on ruusupuisto, johon on istutettu eri ruusulajikkeita. Uusi ostoskeskus on vasemmalla satamassa huviveneiden edessä olevat matalat valkoiset rakennukset. Malagan hiekkaranta jää kuvasta vasemmalle. Emme olisi ikinä löytäneet niihin ilman kiertoajelua.


Näkymää ostoskeskuksen portailta kohti vanhaa kaupunkia.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Ronda

Käytiin tänään Rondassa turistiretkellä. Omatoimimatkailukin on hauskaa, mutta valmisretkillä on tietyt hyvät puolensa. Bussi vie ovelta ovelle, opas kertoo historiat sun muut, ja löytää hakematta suoraan parhaisiin kohteisiin.

Rondaan pääsee junalla Malagasta, mutta me menimme sinne vuorten yli bussilla. Bussi kulki vuorenseinämään rakennettua tietä pitkin 50 kilometriä. Ylöspäin pystysuora vuorenseinämä, alaspäin rotko. Keskellä ei-mitään, vain vuorta ja rotkoa. Sanoilla ei voi kuvata. Rondan kaupunki on vuorten ympäröimä.
Rondan härkätaisteluareena. Täällä Espanjassa härkätaisteluperinne jatkuu ja kukoistaa edelleen.


Rondan kaupungin jakaa keskeltä kahtia aikoinaan maanjäristyksessä syntynyt rotko. 

Vanhaa ja uutta kaupunkia yhdistää silta.

Vanhan kaupungin puolelta näkymä alas laaksoon. Valitettavasti kuvista ei saa mitään käsitystä syvyyksistä ja etäisyyksistä. Jos liikut täälläpäin, koe ehdottomasti Ronda itse!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tästä alkaa lähtölaskenta

Kielikurssit on käyty. Lomavieras saateltiin tänään Malagan lentokentälle ja Valencian koneeseen. Tästä hetkestä siihen, kun itse olemme laukkuinemme Malagan kentällä menossa Suomen koneeseen, on aivan liian vähän päiviä. Jos ne tähän asti ovat kuluneet siivillä, tästä eteenpäin ne kuluvat valon nopeudella.

Tänään lentokentältä jatkoimme Malagan vanhaan kaupunkiin. Olemme olleet siellä kahdesti aiemminkin.

 Vanhan kaupungin ulkolaidalla on roomalainen teatteri.
 Keskellä vanhaa kaupunkia on valtaisa katedraali.
 Vanhan kaupungin ja sataman välissä on vehreä ulkoilupuisto. Kuva taas ei kerro puoliakaan paikan laajuudesta.
Ulkoilupuiston ja meren välissä on moderni paseo.












Paluumatkalla poikkesimme vielä Torremolinokseen sangrialle. Paikallisjunalla kulkeminen on kätevää ja edullista. Hinta on 1.70 - 4 euroa per suunta, voi ostaa myös meno-paluun. Lippu ostetaan automaatista. Jos ei osaa, täällä joku tulee aina auttamaan. Kun kulkee Renfen porteista, muistakaa vasenkätiset pitää lippu oikeassa kädessä, muuten aukeaa se vasemmalla puolella oleva portti (nimimerkki Väärällä puolella seisonut). Minua lukuunottamatta kukaan ei voi eksyä paikallisjunan kanssa, kun se kulkee vain Fuengirolan ja Malagan väliä. Juna menee aina 20 minuutin välein kumpaankin suuntaan, siitä ei voi edes myöhästyä. Minä eksyn aina ja kaikkialla, tulkitsen kartat päin honkia ja olen varmasti menossa aina vastakkaiseen suuntaan. Jopa ilman sangriaa.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Historiallinen sadekuukausi Aurinkorannikolla

Täällä Aurinkorannikolla on ollut tänä keväänä kehnot kelit. Koko sinä aikana, kun Espanjan ilmatieteenlaitos on pitänyt tilastoa, maaliskuu on ollut historian sateisin. Paikallisessa suomalaislehdessä luki, että sademäärä oli 231 prosenttia keskiarvon yläpuolella! Maaliskuun keskilämpötila on silti ollut asteen verran normaalia korkeampi.  Sateellakin täällä on kuitenkin lämmintä, ja aurinkoisella säällä on ollut jo t-paitakelejä. Jos yhtään lohduttaa, niin huomenna alkaa kesä!