keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Hola, chicas!

Terveisiä Fuengirolasta! Olemme nauttineet tästä ihanuudesta puolitoista viikkoa, ja käytännön asiat alkavat tältä erää olla järjestyksessä: espanjalaiset puhelinliittymät, pankkitili ja netti. Kaiken on voinut hoitaa suomeksi, mikä on suunnattomasti helpottanut asiointia.

Kieliopinnot aloitimme heti ensimmäisenä maanantaina yksityisessä kielikoulussa intensiivikursseilla. Minulla on yksi "luokkakaveri", ikäiseni uusiseelantilainen nainen. Opettaja on meitä nuorempi, pirteä Maria. Opetus on espanjaksi, mistä, Marian ansiosta, kumma kyllä saa ihan hyvin selvää. Maria osaa yhtä huonosti englantia kuin minäkin, ja Heather osaa vain englantia. Marian mielestä suomi on yksi vaikeimmista kielistä maailmassa. No, eipä kulu aikaa turhaan löpinään, hahahaha!

Asumme kerrostalon kuudennessa kerroksessa kaksiossa Fugen keskustassa. Koti on ihan meidän oloinen, ja tänne oli helppo kotiutua. Täällä on tosi rauhallista, mikään ei  häiritse. Kaikki palvelut on ihan lähellä. Täällä on monta Suomi-kauppaa, jos tulee ikävä ruisleipää ja salmiakkia. Samoin löytyy monta suomalaista ruokapaikkaa. Se on tärkeää, kun on tottunut suomalaiseen ruokaan.

Parvekenäkymä.

Kotitalo Calle Santa Analla Los Polichesissa.












Sää oli ensimmäisellä viikolla oikein hyvä, lämpötila liki kahtakymmentä, tuuletonta ja pilvetöntä. Arvatkaas, onko aurinko kirkas ja korkealla? Tällä viikolla on ollut tuulista ja viileää, päivisin noin 15 astetta. Teistä se kuulostaa hassulta, mutta tähän ilmastoon tottuu salamannopeasti. Näillä espanjalaisilla on täällä talvi, ja he kulkevat toppatakeissa ja talvikengissä ja ovat nuhaisia. Kerroin opettajalle, että meidän kesä on pääsääntöisesti tämänkaltainen.



Appelsiinipuita kasvaa kadun varrella ja pihoissa. Samoin sitruunapuita.

Käykää kommentoimassa! 












2 kommenttia:

  1. Hei!
    Olen käynyt kurkkimassa blogissasi päivitääin ja hurraa, tänään onnistui!

    Teillä on elämä alkanut siellä mukavasti ja olette selvästi kotiutuneet sinne. Kauniita kuvia olet napsinut. KYllä kelpaa nautiskella siellä Espanjan auringon alla. Hauskaa jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Mää koitin sulle sanoa että käsite 'kylmä päivä' muuttaa muotoaan täällä, nyt säkin sen ymmärrät :) Tänään täällä meillä ainakin oli ihana 21 astetta, hirmusen lämpimöän tuntuista :)

    VastaaPoista