perjantai 22. helmikuuta 2013

Liikenteessä

Ottaa hetken, ennen kuin tottuu tähän liikennekulttuuriin täällä Espanjassa. Kun palaan kotiin,  jään todennäköisesti auton alle oitis! Täällä kaupungissa jalankulkija on Kingi. Jos jalankulkija on edes lähellä suojatietä, liikenne pysähtyy ja antaa tietä ylittäjälle. Aina. Liikennevalot ovat lähinnä viitteelliset, niistä mennään punaisella yli, jos autoja ei näytä olevan tulossa.  Kävellä voi kadun leveydeltä vaikka viisi rinnakkain, tai jäädä keskustelemaan ryhmässä keskelle katua. Se väistää jolla on kiire. Suomalaiset tunnistaa siitä, että me kuljemme jonossa ja katsomme maahan... Apuvälineitä käyttävät on huomioitu jalkakäytäviä rakennetteassa, ja täällä onkin paljon sähkömopoja ja pyörätuolin käyttäjiä. Se mitä erityisesti kadehdin Suomeen, on vanhusten ja liikuntarajoitteisten ulkoiluttaminen. Sitä näkee paljon!

Auton voi parkkeerata mihin vaan, esimerkiksi keltaisen viivan kohdalle tai jalkakäytävälle miten pitkäksi aikaa tahansa, kunhan jättää hätävilkut päälle. Kadun reunaan parkkeeratut autot ovat puskuri puskurissa kiinni, ja autojen puskurit ovatkin sitten hyvin käytetyn näköisiä. Suomessa jos joku edes hipaisee toista autoa, soitetaan poliisit paikalle! Täällä puskureilla tehdään vähän "tilaa", että päästään lähtemään parkista pois. Skootteri on hyvin yleinen kulkuväline, sillä ajavat nuoret, vanhat, miehet, naiset.Vaikka sitten minihameessa ja korkkareissa. (Siis lähinnä naiset...)

Linkkari kulkee bussikatua noin 20 minuutin välein, mutta mitään aikataulua ei ole. Paikallisjuna taas kulkee minuutilleen 20 minuutin välein molempiin suuntiin eli Fugen keskustaan ja Malagaan. Taksi maksaa kaupunkialueella viiden euron paikkeilla. 

Lähden nyt tästä puikkelehtimaan kohti keskustaa ja kielikoulua. Terveisiä Suomeen!




1 kommentti:

  1. Jeps, suomalainen väistää aina. En osaa olla niin töykeä että joku muu ehtisi väistää. Liikennevalojen kanssa sekä pyöräillessä ainoa mitä kannattaa varoa on poliisi. Niiltä saa kuulemma hyvin matalalla kynnyksellä sakkoa jos sattuvat jotain näkemään. Itse oon onneks sen verran tunnollinen etten oo ongelmiin joutunut, mutta esimerkiksi ajaminen jalkakäytävällä pyörällä on paha.

    VastaaPoista